Euroopan komissiolta tiedonanto turvallisesta verkkokaupasta
Euroopan komissio on julkaissut 5. helmikuuta 2025 tiedonannon ”Kattava EU:n keinovalikoima turvallista ja kestävää verkkokauppaa varten”. Tiedonannossa käsitellään komission suunnittelemia toimenpiteitä EU:n ulkopuolisten verkkokauppojen ja EU:n ulkopuolisten myyjien tuotteita välittävien markkinapaikkojen tarjoamiin arvoltaan vähäisiin ostoksiin. Tiedonannossa komissio kehottaa EU-maita mm. tehostamaan tullitarkistuksia ja panemaan toimeen digipalvelu- ja digimarkkinasäädökset.
EU:hun saapuvien lähetysten määrä on kasvanut eksponentiaalisesti viimeisten vuosien aikana. Vuonna 2024 EU:hun saapui yhteensä 4,6 miljardia arvoltaan vähäistä lähetystä (arvoltaan enintään 150 euroa). Tämä määrä on kaksinkertaistunut vuodesta 2023 ja kolminkertaistunut vuodesta 2022. Komission mukaan monet tuotteista eivät ole olleet EU-lainsäädännön mukaisia.
Lähetysmäärän kasvu herättää huolenaiheita. Tiedonannon mukaan riskinä on mm. se, että EU:n ulkopuolisten myyjien tuoteväärennösten myynti ja hyvän kauppatavan vastaiset käytännöt haittaavat EU:n tuotestandardeja noudattavia eurooppalaisia myyjiä. Huolta aiheuttavat luonnollisesti myös haitallisten tuotteiden lisääntyminen EU:ssa ja suuren lähetysmäärän vaikutus ympäristö- ja ilmastojalanjälkeen.
Komissio selostaa tiedonannossaan EU:lla jo olevat puuttumiskeinot sekä tulevia aloitteita. Lisäksi komissio ehdottaa myös uusia yhteisiä toimia markkinoille tulevien tuoteväärennösten ja vaatimusten vastaisten tuotteiden vyöryyn. Näitä uusien yhteisten toimien aihealueita ovat mm:
- Tulliuudistus
- Tuontitavaroita koskevat toimenpiteet
- Kuluttajien suojelu verkkomarkkinapaikoilla, joka on selkeä painopiste digipalvelusäädöksen täytäntöönpanossa
- Digitaalisten ratkaisujen hyödyntäminen valvonnan helpottamiseksi
- Ympäristönsuojelu
- Kuluttajien ja elinkeinonharjoittajien vaikutusmahdollisuuksien lisääminen
- Kansainväliseen yhteistyöhön ja kauppaan liittyvät toimet.
Komissio arvioi vuoden kuluessa ilmoitettujen toimien vaikutuksista ja julkaisee raportin tehostetun valvonnan tuloksista.
Lisää tietoa varsinaisesta tiedonannosta tai siihen liittyvästä komission tiedotteesta.
https://ec.europa.eu/commission/presscorner/detail/fi/ip_25_410
https://eur-lex.europa.eu/legal-content/FI/TXT/PDF/?uri=CELEX:52025DC0037
Espoossa 10.4.2025
SUOMEN ANTI-PIRATISMIYHDISTYS RY
Jaakko Mäntynen